Vähän kiristää hermoa kun laitoin nuo kuvat tänne jo kerran ja kirjottelin pitkät pätkät ja sitten en osannut käyttää bloggeria -> luulin poistavani epähuomiossa tehneeni luonnoksen ja poistinkin ihan kaiken. Prkl.

No, jokatapauksessa tämä on hääpukuvilautus. Ilman naamaa noi näytti ihan tyhmiltä, poistan siis kaikki jossain vaiheessa. Puku on minun itse tekemäni, ohje + kaavat SK 1/2005. Yläosa = korsettitoppi oli ihan selkeä tehdä vaikka olikin jotain 40 osaa kaikkinensa. Jossain vaiheessa ompelin kyllä yhteen ihan mitä sattui mutta kertonee enemmän minusta kuin ohjeesta... Luina on rigilene-nauhaa, joka oli yllättävän tukeva vaikka olisin ehkä silti toivonut tukevampaa. Takana on vetoketju, jonka hajoamista jännitin koko päivän - olisi ollut morsio aika alaston aika äkkiä!

Muita kuulumisia: puikoilla on tällä hetkellä syksyn toiset jussi-sukat (inspiraatio täältä). Niskahartiaseutu vaan on menossa jumiin, eikä ihme kun aloitin opintoihin kuuluvan harjoittelun ja istun bussissa 3h/pvä, jännitän vastaanotolla 8h/pvä ja sitten iltaisin pitää tehdä tietokoneella. No, onneks suurimmat joululahjatyöt on jo tehty.

Vanhojentanssipuku :)

Jos kiinnostaa väliaikaraportti niin kurkkaapa hiirenkorvan blogiin ;D (osoite sivulla) Ja jättäkäähän kommenttia! :)

Valmista!

Sukat pääsivät pois puikoilta jo tiistaina mutta sain kuvattua ne vasta eilen. Tämä oli ensimmäinen sukkaparini tällä mallilla, olen pitkään miettinyt että haluan itselleni tehdä Jaywalkerit mutta ei ole vaan ollut kivaa lankaa käsillä. Tämä malli on aika joustamaton varresta joten piti vähän säätää että sain sopivat sukat tuosta puuvillasukkalangasta, se kun ei jousta sitten senkään vertaa. Mutta tässä olisi nyt miun Jaywalkerit:

Malli siis MagKnitsistä , itse tein nämä niin että varret on isomman koon mukaan ja viimeisellä kerroksella ennen kantapäätä kavensin silmukkamäärän pienempään kokoon jonka mukaan tein kantapään ja jalkaterän. Helppo ja kiva malli, suosittelen lämpimästi!

Sain tilausjussit väkerrettyä :)



Ohje: Novita / Stitch'n Bitch
Lanka: Novita 7 Veljestä värit harma 043 ja punainen 587
Puikot: 3,5 ja 4

Lankaostoksia

Kävin tänään halpakaupassa, ja ostin 18 kerää lankaa :P eikä maksanut kuin 20€! Vain kaksi pörrökerää oli 2€/kerä, muut oli euron. :) Mitähän tekisi? :D

Lapaskuu

Lapaskuu käynnistyy! Sinne vain tikuttelemaan ja seurailemaan muiden tuotoksia :)

En tiedä muista, mutta ainakin Tampereen Sokos mainosti tänään Novitan lankaviikkoa ja Aino oli tarjouksessa (olisiko ollut 2,90 ja normaalihinta 5,40). Huomenna varmaan eri lanka. Mies oli tosi mielissään kun kerroin että nyt on taas hyvä sauma ostaa vähän lisää lankaa...

Valmista

Sain iskälle tehtyä ne sukat, jei :)



Hyvin valmistui kun iskän synttärit on huomenna ;D

(Edit! Lisäsin tän bloggauksen tuonne sivupalkkiin josta se on sitten tarvittaessa helposti löydettävissä)

Lupasin koota linkkivinkkejä joten tässä niitä olisi nyt sitten. Ohjeet on suomeksi ellei perässä muuta mainita. Olen mielelläni avuksi englanninkielisten ohjeiden kansa. Koska ilmaisia ohjeita on netti pullollaan, yritän poimia tähän nyt vaan joitakin. Päivitellään listaa tarvittaessa. Ja laittakaa ihmeessä kommenttiruutuun viestiä jos on tarvetta/kaipuuta jollekin tietynlaiselle ohjeella jota ei ehkä tässä nyt ole niin katsotaan josko semmoista löytyisi!

Sukkaohjeita:
Söderä-sukat
Kelttisukat
Vaaleanvihreät merinosukat
Sniikkerit
Unisukat
Bauderlaide-sukkien suomennos
Nine to five (englanniksi)
Pomatomus (englanniksi)
Clessidra-polvisukat (englanniksi)
Leyburn (englanniksi)
Poseidon socks (englanniksi)
Monkey

Huiveja:
Sagittaria
Liisan Lilja (pdf)
Kellokukka (pdf)
Onnenlehti (pdf)
Keväthuivi
Kiri
Lehmus
Minttumaari
Omppuhuivi
Clapotis (suomeksi) (alkuperäinen ohje on Knittyssä)
Zetor
Pavonis (pdf)
Fifi III
Onerva (pdf)

Kasseja:
Ruusunen
Edna (pdf)
Siisilaukku (pdf)

Muuta kivaa:
Stuffies (englanninkielinen ohje suloisille neulotuille eläimille)
Pasha-pingviini (englanniksi)

Nettilehtiä:
MagKnits
Knitty
Ulla

Kotimaisia nettikauppoja:
Tapion kauppa
Lankabaari
Priima
Lankakauppa
Käsityökori
Lankalinja
Pirtin kehräämö
Vilmiinan villapuoti
Tintamarelli
Vuorelma
Piiku
PiikkoPirta

Lisäksi useampi kestovaippakauppa myy merinovillaa ja hahtuvaa.

Mystisen isot sukat

Onko jollain kokemusta näistä DropsDesignin sukista?
http://www.garnstudio.com/lang/fi/visoppskrift.php?d_nr=100&d_id=18

Aloitin tekemään näitä koossa 38/40 ohjeen mukaisella langalla ja puikoilla. Tein joustinneulevarren valmiiksi ja totesin, että se oli tosi iso ja lörppö. Purkasin koko homman ja ajattelin neuloneeni vain liian löysää. Aloitin alusta tiukemmalla otteella ja nyt olen tehnyt vartta vajaat kymmenen senttiä - lopputuloksena edelleen suurehkon oloinen sukka:/. Onko noille DropsDesignin ohjeille tyypillistä tälläinen kokojen epämääräisyys? Mietiskelen vaan, että teenkö nyt koko höskän loppuun ja otan riskin, että ne jäävät käyttämättä vai puranko taas ja teen alusta ne koossa 35/37 (mun jalkani on siis oikeasti kokoa 39...). Voi simpura.

Mun tämänhetkinen to do -listani on tämän näköinen:

- Neidille ristipistotyyny (SK 4/06, muistaakseni) ja korvaläppämyssy
- 3 siskolleni kirjoneulelapaset ja saippuapussit
- miehen vanhemmille pesukintaat virkaten
- miehen veljelle pesukinnas ja saippuapussi

Lisäksi miehelle pitäisi keksiä jotakin. Toisaalta hän ei juurikaan tarvitse mitään käsintehtyä...
Tämä lista ei todellakaan sisällä keskeneräisiä töitä, joita on kymmenittäin. Ja suunnitelmiahan näin muuten on kyllä runsaasti... Itselle ja Neidille pitäisi surauttaa muutama trikoopaita.

Jos vuorokauteen saisi muutaman lisätunnin?
No, pääasia nyt on, että saan joululahjat tehtyä. Kaksi kuukautta aikaa!

Miettimisiä

Olen muutamaan otteeseen nyt jo miettinyt että olisiko ihmisillä kiinnostusta siihen että kerättäisiin linkkivinkkejä esim. suomalaisista nettikaupoista joissa on käsityötarvikkeita myynnissä? Ja muitakin linkkikokoelmia voisi varmaan koota? Kun minä täällä kotona vaan olen ja surffailen ( ja olen hyvä hamsteri ottamaan kaikenlaisia ohjeita taltteen kirjanmerkkeihin) niin voisin jotain laittaa tänne ylös.

Joten olisiko toiveita? Ja tietysti kaikki muutkin saa osallistua ja heittää kehiin omia vinkkilinkkejään! Mietin että jos vaikka kokoaisi listoja esim sukkaohjeista, huiviohjeista jne. ? Miltäs tämä kuulostaa?

Syksyn ensimmäiset sormikkaat! Ohje on Novitan syksyn lehdestä, lanka on Seitsemää veljestä (ohje taisi olla Woolille). En kyllä tiedä mihin joudun noiden pitkien varsien kanssa... No, ovatpa ainakin lämpimät. (En saanut niitä mitenkään kuvattua omissä käsissä, kuvassa näyttävät ihan hölmöiltä.)

Tässä sitten ensimmäiset tumput piiiiiiitkään aikaan joita aion ihan oikeasti käyttää. Olen yleensä sitä mieltä, että sormien pitää talvisaikaankin liikkua erikseen enkä siis ole osannut lapasia pitää - näitä aion. Ohje on Novitan syksyn lehden mukana tulleesta lehtisestä, jossa oli ohjeita seiskaveikalle. Oma lanka oli Rose Mohairia josta ilman muutoksia tuli loistolapaset. Suvilla taisi olla edellisellä sivulla samat lapaset juuri siitä seiskaveiskasta.

Adminille ;)

Sitten kun sivupohjalle tulee vaihdon paikka, ihania löytyy roppakaupalla täältä! muistakin kategorioista löytyy vaikka mitä! :)

edit. huomasin juuri että ne onkin vuodatukseen! :/ saiskohan niitä toimimaan bloggerissa?

edit 2. no eipä ainakaan mulla toiminut.. Harmi :/

valmistakin!

Teen vielä oman postauksen muutamista lapasista jotka olen saanut valmiiksi.

Eli ihan peruslapaset Gjestal Superwashista jota kului 3mm puikoilla 80g. Lisäksi neulahuovutin toisen lapasen päälle tuommoista kiemuraa. Oli pakko tehdä itselleen lapaset kun paljastui että meidän talvivaatelaatikossa oli vaan kolme lapasta ja kaikki eri paria! Ostin muuten näitä varten Lankabaarista Garnstudion bambupuikot (4,15e) ja ne on kyllä loistavat, enemmän kuin hyvä hinta-laatusuhde. Suosittelen lämpimästi turkulaisille ja täällä suunnalla asuville. :) (Ja jos joku muualla asuva haluaa niin voin käydä ostamassa ja pistää postiin)

Lisäksi valmistui (vihdoin ja viimein) lapasvaihtoon menevät lapaset. Nämä oli yritys kolme joka onneksi onnistui. Kärkikavennukset tosin tein kahdesti mutta kuitenkin. Toivotaan että ne on vastaanottajan mieleen!
Näissä on lankana Gjestalin Janne joka on mielestäni loistava korvike Novitan 7-veljekselle. Tiheys on samaa ja samoin paksuus mutta ei kutita ainakaan mua yhtä paljon. Käsityö-Elisassa on tätä myynnissä 2e kerä (on 50g kerä) ja tässä on tosi laaja värikartta!

Mun to do-lista on varmaan kilometrin mittainen. No, ei ainakaan ole ideoista pulaa. Todellakaan. Jouluksi olen tekemässä useammankin neulotun lahjan, yhtään en ole vielä edes aloittanut joten ehkä tässä kohta pitäisi aktivoitua.

Tässä miun joulun to do:t
- Sukat äidille, nämä tulee paksusta langasta eli valmistumisaika on kohtuunopea
- Sukat mummille step-langasta, ajattelin ihan perussukkia, luin eräästä artikkelista että diabeetikolle paras villasukka on semmoinen jossa on paljon sileää neuletta. Luentoneuleeksi enemmän kuin loistava.
- Isälle ehkä hanskat tai kaulahuivi, ajatus olisi että tekisin pipon isänpäiväksi.
- Kälylle toppi, tämä on vähän kysymysmerkillä sillä en tiedä ehdinkö neuloa sitä jouluksi. Katsotaan. Jos ei ehdi niin sitten neulon jotkut sukat, pitää vaan löytää joku kiva malli joka toimii puuvillasta, käly on villa-allerginen
- Laikalle pitäisi kanssa tehdä jotain. Ajatus on kaulahuivista ja ehkä villasukista.

Hei, onhan mulla yksi valmis joululahja! Mammalle olen tehnyt jo keväällä harteille huivin, sen piti olla äitienpäivälahja mutta sitten mä hajasijoitin sen niin hyvin lankakaappiin ettei sitä löytynyt ko olisi ollut aika se viedä. :D

Jos sitten vielä listaisi muita to do-listalla olevia juttuja. Nämä lienee ne jotka on seuraavaksi menossa puikoille, sitä tahtia kun saa muuta valmiiksi ja mahtuu puikoille uusia projekteja.
- Zetor-huivi lämmittämään talveksi kaulaa ja niskaa, tästä ajattelin tehdä tosi ison jotta se on oikeasti käärittävissä useamman kerran kaulalle. Miulla on kirpputorilta ostettua ohutta huivilankaa, se on omiaan tähän koska on tosi lämmintä materiaalia.
- Daina-lapaset uudesta Ullasta
- Endpaper-kämmekkäät, näihin on varattu langaksi Lanettia petroolina ja ruskeana
- Whitby-sukat (sukkia pitää olla aina puikoilla)
- Anemoi- lapaset joihin ostin langaksi mielettömän ihanaa Dropsin alpacaa Lankabaarista
- Bubble pullover kirjasta Knitting Nature

Jotta ei tulisi tylsä kuvaton postaus, tässä muutama kuva keskeneräisistä töistäni.
Tässä on hihaa Tangled yoke cardiganista, ensimmäinen hiha on suunnilleen kyynärpäässä ja vartalo-osasta on kohta tehty resori. Ei millään malttaisi odottaa että tää valmistuu. :D

Uusi yritys tän puuvillasukkalangan kanssa. Ei tullut mitään edellisessä postauksessa kertomistani Elfine-sukista tällä langalla ja metallipuikoilla, luisti niin kauheasti että hermo meni ja purkasin koko höskän. Päädyin sitten tekemään Jaywalkerit.

Hmm

Luonnoksista ei tosiaan tarvi kyllä ainakaan mun kohdalla välittää, koska en jätä viestejä kesken :P Napin ei tarvikaan näkyä, linkki riittää. :)

Mäpä haen mun To do-listani tänne :P


To do -listani

  • Tilaustyö: Jussisukat deadline: ennen joulua (Stitch'n Bitch / Novita)
  • Iskän synttärilahja: Jussisukat (Stitch'n Bitch / Novita) deadline 23.10. (tekeillä)
  • Äidin joululahja: Aina yhteensopivat sukat (Novita) deadline 24.12.
  • Anopin joululahja: Virkattu kassi kangasvuorella (ohje päässä / Novita) deadline 24.12 (edistyy!)
  • Siskolle I joululahja: tumput (oma ohje) deadline 24.12.
  • Siskolle II joululahja: tumput Aina yhteensopivien sukkien pitsillä deadline 24.12.
  • Iskälle joululahja: jotain muuta ku sukat :D deadline 24.12.
  • Jussille joululahja: Ehkä kaulahuivi illuusioneule-tekniikalla, jotain muutakin. deadline 24.12.
  • Apelle joululahja: Sukat? deadline 24.12.
  • Jussin veljelle I: Mustat sukat jollain hauskalla kuviolla (silmukanjäljennöstekniikka?) deadline 24.12.
  • Jussin veljelle II: Enemy Territory -aiheiset tumput? deadline 24.12.
  • Mummille: Jotkut kivat pitsisukat, ehkä samat kuin äitille? deadline 24.12.
  • Kaverille: hienot tumput, deadline 24.12
  • Kaverille: Pipo, ei sovittua deadlinea
Plus sitten ne mitä haluaisin itselle. :P

Ehdotuksia

Yritin muokata noita To Do -viestin kommentteja, mutta en pystynyt. Kirjoituksia pystyn muokkaamaan tai poistamaan, mutta en kommentteja. Kokeilin ottaa käyttöön jonkun kommenttien valvonnan, katsotaan jos sillä onnistuu.

Mullakin on pitkä joululahjalista.. tehtäiskö niille vaikka omat luokkatunnisteet? Uusia voisi olla:

To Do
To Do Joululahjat
Valmiit Joululahjat

Meneekö liian monimutkaiseksi? Nimim. Bree Van Der Kamp

Poistin kyllä teksteistä (ei julkaistuja) aika monta luonnosta, joissa oli vain muutama sana. Toivottavasti kukaan ei pahastu! Muistaakseni hiirenkorvan viesti, jossa on linkki blogiin, oli myös luonnoksissa

Nuo reunan laatikot on hieman kummia. Samaan lootaan ei voi saada sekä linkkkiä että kuvallista linkkiä. Joten hiirenkorvan bloginappi ei näy täällä.. siitä voisi kyllä tehdä omankin lootan. Yritän kunhan ehdin. Edelleen ilmoitelkaa, jos haluatte tänne oman blogin linkin!

Nyt suihkimaan pojan villahaalarin pariin. Se valmistuu äärimmäiset hitaasti, taitaa ehtiä vasta toiselle lapselle..

Odessa-pipot





Odessa-myssyyn hurahtaneena viime viikon aikana syntyi kaksi. Alkuperäisessä ohjeessa on helmiä, mutta tästä taloudesta ei löytynyt sopivia neuloja helmien pujottamiseen (tai vastaavasti sopivia helmiä niille neuloille joita löytyi) ja ihan kivat myssyt tuli ilmankin. Vihreä on Nallea, punainen Rose Mohairia. Testasin vihreää aamupäivällä ja ainakin vielä on ulkona liian lämmintä noin lämpimän myssyn käyttöön - viileämpiä päiviä odotellessa!

To do-lista

Pistän nyt oikein tänne ylös, mitä kaikkea sitä "pitäisi" tehdä. Aloitetaan joululahjoista.

- Miehen siskoille sukat ja lapaset (toinen pari valmiina!)
- Miehen äidille ja hänen puoliskolleen ja miehen isälle ja hänen vaimolleen huovutetut patalaput ja patakinnas
- Miehen siskojen lapsille:
* pääkallolapaset ja pipo x 2
* jotain kivaa 8-vuotiaille kaksostytöille
* jotain kivaa 15-vuotiaalle pojalle
* jotain kivaa 2½-vuotiaalle tytölle (joku neule olisi kiva tehdä)
- Mun äidilleni huivi mohairlangasta
- Mun isälle sukat ja lapaset

Sösses, että tuolla miehellä on lähisukulaisia. Se saa kyllä kustantaa omasta pussistaan osan langoista!

Sitten pitäisi tehdä "tilauksesta" mun äidilleni tuollaiset palmikkosukat. Ja itsellenikin haluaisin samanlaiset. Omiin häihinkin pitäisi värkätä joku hartiahuivi kun en oikein tykkää niistä hääpukuliikkeiden epämääräisistä tekoturkisviitoista. Ajattelin, että neuloisin jättiläismäisen Fifin vaaleasta mohairlangasta. Tai sitten tämä Novitan iso huivi olisi myös kiva


En vaan hirveästi tykkää Teddystä lankana. No, voishan tuon jostain muustakin langasta toteuttaa.

Sitten Ullan uusista tykkäisin tehdä ainakin nämä.





Ja syksyn Novitasta nämä. Tuohon pipoon mulla onkin jo lanka valmiina.



Edelliseen viestiin on tullut kyselyjä hedelmäpussien (tms) teosta, joten laitan tähän kaksi saamaani linkkiä. Kumpaakaan en ole vielä ehtinyt kokeilla:

Virkun blogi - Virkattu sipulipussi Salomonin solmuilla ja puolipylväillä

Ullaneule - Verkko-kesäkassi

Miten multa olikaan mennyt ohi tuo Novitan Finla kalalanka.. täytyypä muistaa hakea!

Hakusessa kengännauhoja sekä kalalankaa. Jälkimmäistä en ole aiemmin testannut, mutta nyt aion tehdä hedelmäpussukoita kaupassa käyntiä varten. Pyrin olemaan mahdollisimman ekologinen enkä haluaisi käyttää aina muovipusseja.

Minne täällä Helsingissä kannattaisi suunnata?

Lankaostoksia ;)



Kuten kuvasta näkyy.. :D Näistä sitten tulee joululahja Jussi-rakkaalle (illuusioneulehuivi), synttärilahja iskälle (jussisukat) ja tilaustyö (jussisukat), lopuista sitten teen itselleni uudet villasukat. :)

Sain alkuviikosta valmiiksi ensimmäiset joululahjat eli siniharmaasta seiskaveikasta neulotut palmikkosukat ja -lapaset (Novitan ohjeella). Otan riskin ja julkaisen kuvat täällä jo tässä vaiheessa, koska epäilen, että kukaan lahjansaaja ei harrasta käsityöblogeissa surffailua. Sekä sukat että lapaset olivat tosi kivat tehdä ja aion tehdä samanlaiset itsellenikin, eri väriset tosin. Yllättävän nopsaan valmistuivat molemmat. Sukkien varsi vei vähän enemmän aikaa, mutta palmikkoa on jotenkin mukavampaa tehdä kuin vaikka joustinneuletta kun se on vaihtelevampaa.

Tässä kuvat. Lapaset näyttävät vähän epämuodostuneilta kun en ole vielä kostuttanut niitä. Oikean käden tumpusta tuli kyllä ehkä hiukan suurempi kuin vasemmasta, mutta ehkei tuota niin selvästi käytössä huomaa. Toivottavasti ovat kuitenkin saajalleen sopivan kokoiset!


Uusi ulla!

Neulelehti Ullan uusin numero on ilmestynyt ja voi, se on mielettömän hyvä numero jossa on vaikka millä mitalla neulottavaa! Vielä kun löytäisi jostain aikaa lisää ja käsiä ja sitten ehkä rahaakin että saisi ostettua lankaa noihin kaikkiin ihaniin neuleisiin! :D

Kirjasta Victorian Lace Today valmistui äidilleni 50v-syntymäpäivälahjaksi tämä kaunis huivi, melon pattern shawl or scarf nimeltään. Mallikuvio oli helppo ja oli ihana tehdä äidille lahjaksi joitain mistä varmasti tiesin hänen pitävän. Ja sain jo tilauksen uusista huiveista, äiti sanoi heittävänsä kaikki kaupasta ostetut pashminakopiot pois jos saa kerran näin kauniita huiveja tyttäreltään. Mistä tuli tietysti mielettömän loistava fiilis, onhan äiti kuitenkin ollut miun innoittaja käsitöiden tekemiseen. :)

Sukkavaje on ollut hetken aikaa puikoilla joten aloitin sitten perjantaina sukat. Niistä piti tulla mulle kotisukat mutta nähtävästi niistä tulee niin isot että menevät Laikalle.

Malli on Elfine's socks (ohje on englanniksi, autan mielelläni sen kääntämisessä jos on tarvetta). Oikein kiva ohje ja hyvin kirjoitettu, kivat sukat näyttää tulevan ja näin saa vähän jotain erilaista tuohon raitalankaan. :)

Lankakauppasuositus

Törmäsin Seinäjoen käsityömessuilla Tapion kauppa-nimiseen yritykseen, jolla on 500 neliön lanka- ja käsityötarvikemyymälä Kauhajoella. Yrityksellä on myös nettikauppa osoitteessa www.lankatalo.net. Sen perusteella, mitä nyt nopsasti vilkuilin niin melko hyvä valikoima näyttää olevan.

Piipahdettiin tänään ihan ex tempore-reissulla miehen kanssa Seinäjoella Käsityömessuilla. Näytteilleasettajia oli paljon ja nähtävänä oli käsitöitä laidasta laitaan - neuleita, huovutettuja juttuja, saippuaa, kirjontaa, ryijyjä, hunajaa, koruja... Löytyipä Areenan nurkasta jopa kaksi ihkaelävää alpakkaa:). En ole ennen käynyt vastaavilla messuilla, mutta aivan varmasti menen toistekin. Tuolta sai hurjasti ideoita ja onhan se hienoa katsoa taitavasti tehtyjä töitä.

Ja mikä parasta - messuilla pääsi luonnollisesti shoppailemaan. Mopo oli kyllä karata käsistä pahemman kerran. Mieskin vielä tapojensa vastaisesti yllytti, että "osta nyt vaan mitä haluat, ettei sitten kotona harmita" (huomattavasti useammin kuulen huomautuksen "sullahan on kotona kaapit täynnä lankaa ja muuta rojua). Ostin neljä kerää Dropsin alpakkalankaa, kaksi Puttipajan läpivärjättyä kynttilää, roseetekniikkavempeleen, kaksi vyyhtiä paperinarua, kaksi käsintehtyä saippuaa, puisen saippua-alustan ja kaulakorun. Sanomattakin lienee selvää, että enemmänkin ostettavaa olisi kyllä löytynyt...

Tampereellakin taitaa olla messut tuossa marraskuussa. Suunnittelin meneväni sinnekin, mutta saa nähdä, kestääkö pörssi.

Omat blogit

Aika monella tuntuu olevan omakin (käsityö)blogi. Mikäli haluatte sinne vievän linkin/napin tämän sivun reunaan, ilmoitatteko osoitteen tämän viestin kommentteihin.

Muistin viimeinkin lisätä myös Tuille admin-oikeudet!

Kiitos Katjalle ja Riikalle vinkeistä. Anoppi on alle 50v ja hyvin nuorekas eikä keinutuolia löydy. Peitto taitaa olla liian suuritöinen, en millään ehdi koulun, lapsen ja muiden lahjojen lisäksi väkertää sellaistakin. Huovutettu enkeli voisi olla kiva. Mietin jo, että jos viedään taas jokavuotinen viinipullo, sen mukaan voisi väsätä jonkun kivan joulukuusen koristeen. Anopin kuusessa on aina vain kultaisia koristeita.

Tuo ostoskassi-ideakin on kiva, siis meille kotiin. Olen kauan halunnut virkata muutaman reikäkassin hedelmiä varten. Olen taatusti nähnyt jossain ohjeenkin, löytyiskö keneltäkään? Lankaideoitakin otetaan vastaan. Joku kestävä sen pitäisi olla, "kiiltäväpintainen"..?

Tuita on pitänyt kiittää hahtuvavinkistä. Ehdin tosin jo tilata sitä Jutalta. Siellä on aivan ihania värejä ja yritän kuumeisesti miettiä mitä muuta tekisin. Vaippapöksyjä ei kovin monia tarvita. Lakinkin olen jo tehnyt. Hahtuvavinkkejäkin otetaan vastaan!

Valmista, tumppu.

Siskon tumputkin tehty! Jei :) En kerenny päätellä lankoja ku piti mennä saunaan :P ja oikeanvärinen lanka loppui kesken, jotan kärjet on vähän vaaleammat.. :P

Sukat sain valmiiksi

Jees, eilen illalla sain tehtyä valmiiksi ne äitille tulevat Aina yhteensopivat sukat ja tuossa siis ohjelinkkikin. :) Ja tässä sitten olisi kuvaa. Piti sitä ekaa purkaa ja tehdä pidemmäksi, kun se mulle oli sopiva mutta äitillä kun on leveempi jalka (vaikka onkin samanpitunen) niin piti vähän muokata. :)



Sitten illalla sain inspiksen alkaa tehdä siskolle joululahjatumppuja :D Tossa on tollasta tosi vaaleen-vaaleenpunasta, huhhuh :D Käytän tuota sukkien pitsimallia siinä päällä koristeena. :)



Tilasin muuten eilen Suuren Käsityölehden! Siellä oli aika hyvä tarjous: vuoden lehdet -50% ja vielä kirja/koruntekosetti päälle! Mä otin ton kirjan ;D

Aina ei mene niin kuin suunnitellaan...

Huovutin äsken koneessa Novitan ohjeella tehtyä nallenkorvapipoa aikuiselle ja enpä kyllä ikinä ennen ole saanut koneessa huopuvaa villalankaa huopumaan noin perusteellisesti. Piposta tuli nimittäin lopulta puolivuotiaan päänympäryksen kokoinen ja se sai uuden elämän hieman muokattuna teepannun pannumyssynä... Pitänee siis ottaa uusi yritys ja lyhyempi pesuohjelma. Lämpötila oli ihan vyötteen ohjeen mukainen ja normaalisti optimaalinen huovutustulos on vaatinut parikin pesua, mutta tällä kertaa sitten kävi näin. Oli kyllä sekä minun että miehen ilme taatusti näkemisen arvoinen kun siitä pesukoneeseen viskatusta ostoskassin kokoisesta piposta olikin tullut vauvan päähine ;D Onneksi huopasesta tulee isoilla puikoilla nopeasti uusi pipo, sääli tosin, että työmatkat siirtävät aloitusta luultavasti yli viikon päähän :P Taidan muutenkin hieman tuunata ohjetta eli jos jollain huopaselle hyvää peruspipon ohjelinkkiä niin saapi vinkata.

Muoks, unohtui tunnisteet


Kyseessä siis anoppi ja appiukko. Muille on lahjaideat lähes tulkoon valmiina, suunnitelmissa on siis tänä vuonna tehdä lähes kaikki itse. Anopin äiti kutoo sukkia ja lapasia minkä ehtii, joten jotain muuta pitäisi keksiä. Voi olla muutakin kuin neulottavaa. Ei mitään pitsiliinoja. Ehkä jotain mökille..?

APUA!

Sainkin tänään sitten tilaustyön, pitäisi jussisukat tehdä. :) Ihan kiva, ne ei olleet mitkään vaikeat tehdä, ja iskälle pitää kans tehä semmoset synttäriksi ;D ja lankoja en oo vielä ostanu, niin voin samalla ostaa kumpiikin sukkiin langat. :)

Vinkkejä kaivataan!

Neidin 1-vuotissyntymäpäivä lähestyy, samoin joulu. Tekisin mielelläni jotakin lahjaksi itse, mutta mitä? Ideoita? Pehmoleluja ei tarvita (niihin hukutaan jo ennestään), vaatteita tulee tehtyä muutenkin.
Toki tuon ikäinen ei vielä ymmärrä lahjojen päälle paljonkaan, mutta jotakin olisi kiva antaa ja itse tehden saattaisi säästyä rahaakin... ;)

Kaikki ideat ovat kullanarvoisia!

Syyskassi


Tässä minun syyskuun tuotokseni. Laukku on tehty syksyn Novita-lehden ohjeella sammalenvihreästä Mambosta - väri ei kyllä tuossa kuvassa näytä oikealta! Kahvat on Novitan.

Tämä oli tällainen pikapäivitys, nyt kutsuu Jamie Oliver ja puikoilla olevat palmikkosormikkaat :)

Tuleva anoppi tässä toivoi joululahjaksi virkattua kassia. Ajattelin semmoista, että vuorena olisi ihan kunnon monitaskuinen kassi, ja virkkaus sitten päällä. Ei kukaan sattuisi netistä/jostain lehdestä tietämään sopivaa ohjetta (joko virkattuun kassiin, ommeltuun simppeliin kassiin tai valmiiseen ohjeeseen kangasvuorisesta virkatusta kassista)? :)

Vanhojentanssipuku...

Ihanaa ihanaa, tänään just varasin sen lehden missä se mun vanhojentanssihameen kaavat on! Oon sitä metsästänyt aika kauan, ennenkuin tajusin varata sen.. :D Yläosan kaavat mulla on jo, mutta tänään lainasin sen lehdenkin, ihan vain tutustuakseni ohjeeseen tarkemmin.

Kankaat ja muut tarvikkeet siis on jo! Tässä kuukausi sitten ostettiin ihanaa punaista kangasta, josta siis tulevan anopin kanssa saadaan aikaan ihana puku <3

Yhdistetään siis kahta ohjetta, yläosa löytyy lehdestä SK 10/2006 ja alaosa lehdestä SK 10/2005. Lisäksi ohjetta pitää muokata, kun oon siro 180 senttinen.. :D Pitää pidentää sekä hametta että toppia. Onneksi anoppi osaa <3 Ompeli itse yo-pukunsakin (lakkiaiset viime kesänä) ja voi että ku se oli hieno! Että taidosta ei ainakaan ole puutetta. :) Lisäksi mun koulun kaks käsityönopettajaa on ihan innoissaan ku oppilas (lähes) itse tekee puvun, ja ovat erittäin valmiita auttamaan jos ongelmia ilmenee ;D tästä tää sitten lähtee. :) Omaan blogiini pistinkin jo tickerin: enää/vielä 4 kk, 1 vko ja 6 päivää aikaa tehdä puku valmiiksi.. :D

Tein jostain verhokankaasta proton (joka ei vielä ole edes valmis :D) ja ei ole ihan ylivaikea onneksi. Eiköhän tästä jotain tuu. :)

Ja arvatkaa mitä: Kaikki mahdolliset tarvikkeet pukua varten (lukuunottamatta alushametta ja kenkiä) maksoivat ehkä puolet valmiin puvun yhden illan vuokrasta! :o

Peruspitsisukat

Mä tässä sain eilen neulottua toisen näistä sukista valmiiksi, se oli hyvää terapiaa kun matikan ja äikän lukeminen ei innostanut ;D Kyseessä on siis Novitan Aina yhteensopivat sukat ja tein ne vihreästä seiskaveikasta. :) Tässä nyt toisesta kuvaa, teen toisen sitten kun ehdin. :) Ei tossa kuvassa se kuvio kyllä paljoa erotu.. :( Jos vaikka otan sitten joskus paremman kuvan. :)



Tässä on vaan vähän kurja olo kun nukuin viime yönä 3 tai 4 tuntia :( en vaan saanut unta. Mutta keskiviikkona pääsen sitten nukkumaan ja neulomaan niin paljon kuin sielu sietää ;D

Tämä on jo vähän vanhempi työ, joskus kevättalvella tehty. Kyseessä on siis ihka ensimmäinen neulahuovutustyöni. Siitä piti ensin tulla kissalle lelu, mutta loppujen lopuksi se alkoikin näyttää enemmän neulatyynyltä... Innostuin tämän jälkeen ostamaan itsellenikin pari huovutusneulaa sekä erivärisiä villoja, mutta aika vähälle on tuo huovuttaminen kuitenkin jäänyt, vaikka se kivaa onkin.


Palmikkolapaset

















Sain eilenillalla valmiiksi Fifi-huivin jämälangoista palmikkolapaset. Lanka on siis Kitten Mohairia. Tykkään tosi paljon tuosta väristä. Kuva ei ole mikään paras mahdollinen kun se on jostain syystä vähän sumea:/.

Ihan näpsäkät noista tuli, nyt vaan pitää ostaa se musta villakangastakki, jotta pääsen käyttämään noita metsänvihreitä asusteitani. Tekisi vielä mieli neuloa Novitan syyslärpäkkeen ohjeella palmikkobaskerikin samasta langasta.

Lapasten teko oli alkuvaiheessa vähän tuskaista kun lanka tuntui jotenkin kumman liukkaalta ja vähän väliä puikot putoilivat ja jouduin kaivelemaan pudonneita silmukoita. Onneksi neulominen helpottui kun työ vähän kasvoi.

Nämä lapaset ovat ensimmäinen palmikkoneuletyöni. Jostain syystä olen tähän saakka vältellyt palmikko-ohjeita, koska olen ajatellut niiden tekemisen olevan jotenkin erityisen vaikeaa. No, eipä tuollainen peruspalmikko mitään salatiedettä ollutkaan.

Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu