Kassiprojekti

Opiskelen siis tekstiilityön (tai virallisemmin käsityötieteen) perusopintoja yliopistolla ja meidän ompelun kurssiimme kuuluu luonnollisesti joku itsenäinen, ommeltava työ, joka ei saa olla vaate ja siinä pitää käyttää vähintään kahta kankaan koristelu- tai kuviointitekniikkaa. Lisäksi työn pitää olla kolmiulotteinen.

Päätin tehdä kassin, jossa voisin kuskata neuletöitäni. Ohjeen löysin Suuresta Käsityölehdestä jostain viime vuoden numerosta. Olen vähän muokkaillut sitä.

Kassin sivukappaleisiin tein koristeluksi alikeompeluna vaahteranlehdet. Aurinkovärjäsin kankaan itse. Värjäys ja alikeompelu onnistuivat mielestäni tosi hyvin, varsinkin kun jälkimmäistä en ollut aiemmin koskaan tehnyt.


Ongelmalliseksi on kuitenkin osoittautunut kassin kokoaminen. Ompelukokemukseni on tosi vähäistä, aloitin kurssin sillä, että opettelin laittamaan ompelukoneeseen langat... Sivusaumat onnistuivat kivasti, mutta pohjaa yritin kiinnittää kaksi ja puoli tuntia kunnes lopputulos oli edes tyydyttävä. Se taitaa olla edelleen väärin, sillä ohjeessa luki vain, että "ompele pohja", mutta ei sen paremmin mitään siitä, miten se ommellaan. Näin jälkikäteen kuulin, että saumavaroihin olisi kannattanut tehdä jotain viiltoja avuksi.

Seuraava kompastuskivi on vuoren ompelu, josta en tajua yhtikäs mitään. Olen huomenna menossa äidin luo konsultoitavaksi, joten saa nähdä, miten kassille käy...

2 kommenttia:

Tosi hyvän näköstä! Oon kade!

9. marraskuuta 2007 klo 22.41  

Ei kannata olla kade, mä olen nimittäin menettänyt hermoni työn kanssa jo tuhannesti. Torstaiaamuna raahauduin yliopiston tekstiilityön luokkaan tasan kahdeksaksi ja hikoilin siellä melkein neljä tuntia. Oli jo lähellä, ettei itku tullut kun en vaan tajunnut, miten tuollainen kassi pitäisi koota. Edellisin ompelutyöni kun taitaa olla seiskaluokalla tehty ah-niin-ihana flanellipaita...

9. marraskuuta 2007 klo 22.48  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu