Olen 23-vuotias opeopiskelija. Minusta tulee isona erityisopettajan pätevyydellä varustettu luokanopettaja tai luokanopettajan pätevyydellä pönkitetty erityisopettaja, miten päin asian sitten haluaakin ajatella. Majailen opintojeni vuoksi Jyväskylässä, mutta varsinainen avomiehen kanssa jaettu kotini sijaitsee Pohjois-Satakunnassa pienehkössä kaupungissa. Avo-liitteeseen saamme lisätä muutaman kuukauden kuluttua i-kirjaimen - menemme tammikuussa naimisiin.
Käsityöharrastukseni on kulkenut ääripäästä ääripäähän. Olen oppinut ilmeisesti neulomaan ja virkkaamaan melko pienenä, sillä minulla ei ole mitään muistikuvaa siitä, koska tämä tapahtui. Teini-iässä käsillä tekeminen ei pahemmin kiinnostanut ja innostuin harrastuksesta muutama vuosi sitten kun pakollisiin opeopintoihin kuuluva tekstiilityön kurssi häämötti edessä. Perustaidot olen oppinut äidiltäni, mutta muita käsityöihmisiä sukuun ei kuulu. Äitikin puuhastelee nykyään enemmän valokuvaamisen ja kuvankäsittelyn parissa eli olen kai perheen ainut käsityöfriikki.
Eniten puuhastelen neulomisen ja virkkaamisen parissa. Nyt olen innostunut pitsineuleista. En ole taitava, mutta innostus korvatkoon aukot osaamisessa. Ompelu on minulle vierasta - joskin olen tämän syksyn aikana oppinut ainakin laittamaan ompelukoneeseen langat, sillä aloitin tekstiilityön perusopinnot yliopistolla. Nyt valmistujaislahjatoivelistan ykkösenä onkin kyseinen masiina. Olen tällä hetkellä myös kovin innostunut saippuan valmistamisesta. Mikä parasta, siitä saattaa tulla minulle ja tulevalle miehelleni yhteinen harrastus - mies kun innostui siitä heti kuullessaan, että saippuan valmistamisessa käytetään syövyttävää lipeää ja sitä käsitellään suojakäsineet kädessä ja suojalasit päässä.
You are very easygoing and sweet. People like to keep you close because you are so softhearted. You love to be comfortable and warm from your head to your toes.
Merinovillaisen olemuksen lisäksi olen 26-vuotias tuoreeltaan uusimaalaistunut insinööri. Käsitöiden jalon taidon olen oppinut pääsääntöisesti joko äidiltäni tai koulusta. Haastetta käsityöharrastukselle on tuonut vasenkätisyyteni, jonka vuoksi oppiminen on ollut hidasta, mutta tätä nykyä hallussa olevat tekniikat sujuvat molempikätisesti. Neulomaan olen siis ensin oppinut oikeakätisesti, koska äitini ajatteli sen helpottavan koulukäsitöitä sekä ohjeidenlukua. Vasenkätisen neulonnan opettelin itseasiassa vasta pari vuotta sitten kun Mervi taitoa tarvitsi opintoidensa ohessa. Neulontaa omemmaksi tekniikaksi koen virkkaamisen ja tälläkin hetkellä keskeneräisenä odottaa virkattu myssy tekijäänsä. Helmasyntini on jättää työt kesken kun ensi-innostus laantuu eli toivottavasti saan täältä porukan painostusta töiden valmiiksi saattamiseksi.
Lankatekniikoiden lisäksi sydäntä lähellä on kankaan painaminen ja seuraavaksi haluaisinkin päästä syvemmälle värjäämisen ihmeelliseen maailmaan sekä kankaiden että lankojen osalta. Lankatekniikoista kinnasneuletekniikka kuuluisi tämän talven listoille. Opettaja minulle löytyy perhepiiristä eli isäni äiti on perinteisesti pitänyt perheen kintaissa ja haluan tuon taidon jäävän perinnöksi mummolta. Myös huovuttaminen olisi jotain mitä opettelisin mielelläni lisää. Olen aikamoinen vaateintoilija ja käsityöharrastuksen kautta pyrin saamaan itselleni uniikkeja ja itseni näköisiä vaatteita ja asusteita joko alusta asti itse tekemällä tai vanhaa/valmista tuunaamalla. Syksyn projektina olisi myös tarkoituksena päivittää uskollinen harmaa villakangastakkini nyt jo kolmanteen ja luultavasti viimeiseen kuosiinsa. Työt pitävät minut valitettavan usein erossa kotona tehtävistä käsitöistä, mutta onneksi kutimen saa helposti sujautettua läppärilaukuun työmatkoja varten.
Olen 22-vuotias yhden lapsen äiti ja yhden miehen vaimo. :)
Hoitelen kotona pikkutyttöämme (10kk) miehen opiskellessa. Koska harrastukset ovat muuten aika vähissä, käsityöt on yksi keino vähän rentoutua ja ottaa aikaa itselle.
Vähän historiaa:
Olen aina pitänyt käsitöistä, koulussa se oli yksi lempiaineistani. Tein aina kaikkia omia muunnelmiani, tosin ne eivät aina olleet niin kovin onnistuneita... mutta tekeminen oli hauskaa!
Lukio toi vähän katkosta käsitöiden tekemiseen, mutta vuoden tauon jälkeen innostuin toden teolla, eikä loppua ole näkyvissä!
Nykyään lähinnä neulon, koska se ei katso aikaa eikä paikkaa. Virkkaaminenkin on erityisen lähellä sydäntäni. Ompelukokemustakin löytyy mm. oman hääpuvun ja kahden iltapuvun verran, myös arkivaatteita ja muita vempuloita on tullut väkerreltyä. Aina välillä innostun myös kirjonnasta ja huovutuksesta.
Käsityöharrastustani leimaa aika paljon töitteni keskeneräisyys. Aloitan innolla aina uutta työtä, kun innostun jostakin, mutta usein varsinkin suuritöisemmät neuleet jäävät kesken. Keskeneräisinä on varmaan parisenkymmentä tekelettä... tosin suurin osa niistä taitaa vielä joskus valmistua! :) Nyt olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja tehnyt keskeneräisten top5-listan, jonka ulkopuolelta ei saa tehdä käsitöitä. Saa nähdä kuinka kauan itsekuri pitää...
Innostuksen jäljiltä kaappimme pursuavat lankoja ja kankaita ja kaikkea kivaa ompelutarviketta...
Tästä blogista innostuneena päätin perustaa myös oman käsityöblogin, Päiväunineulojan. Sinne tulee ehkä enemmänkin tekstiä keskeneräisistä, mutta lupaan käydä myös täällä kurkistamassa (totta kai, kun kiinnostaa muiden työt ;)) aina välillä.
Heipsan :)
Minä olen varmaankin tämän blogin nuorin jäsen :D Helmikuussa minustakin tulee täysi-ikäinen. :D Olen siis ahkera 17-vuotias lukiolainen joka usein on burnoutin rajamailla, kun on vaan pakko neuloa ja naikkaroida vaikka olisi kamalasti tehtävää! :D Juuri nytkin pitäisi lukea huomiseen englannin kokeeseen ja ylihuomiseen uskonnonkokeeseen. Tai, ei nyt enää lukea, vaan pitäisi olla jo tutimassa, että jaksaa kolme tuntia istua. :)
Olen harrastanut pääasiassa neulomista, en osaa kyllä sanoa kuinka kauan, monta vuotta kuitenkin. On tullu neulottua sukkaa ja lapasta ja villapaitaakin, ihan pidettäviä sellaisia. :) Useimmiten ihana rakas sulhoni Jussi saa kaikkia kivoja neulomuksia, viimeksi harmaan ribbineulepipon.
Tykkään myös virkata ja ommella, mutta puikkojen varressa suurin osa ajasta kuluu. Olen iloinen ja sosiaalinen persoona, ja rohkeus ei omaan blogiin ole riittänyt, joten täällä siis ollaan! Ja jos nyt itsekehu sallitaan niin tämän blogin nimi on minun keksimäni ;D
Mutta, tämä lähtee nyt maate, että kokeessa pärjää. :)
Olen 25-vuotias tamperelainen opiskelija ja käsityöharrastelija. Kaikista mieluiten neuloisin koko ajan, mutta en osaa ilman että kiristelen niskahartialihaksia -> neulon pieniä tehokkaita pätkiä ja sitten taas lepuutan useamman viikon. Tein ensimmäiset tumppuni joskus 9-vuotiaana ja siitä eteenpäin on syntynyt lähinnä sukkia, sormikkaita ja vauvanneuleita. Olen pienten ja nopeiden töiden ihminen, kärsivällisyys ei kestäisi aikuisen kokoista villatakkia (ihailin Tuin aikaansaannoksia, vau!). Koulussa olin nopea ja vähän huolimaton, rennosti mennään edelleen vaikka nyt jaksan jo purkaakin ja tehdä uudestaan.
Elokuussa mentiin meillä asuvan miehen kanssa naimisiin, häihin tein tosi paljon itse: oman pukuni ja virkatun hartiahuivin itselleni, puvut kahdelle morsiusneidolle ja neulebolerot neidoille. Käsityöhön keskittyminen rentouttaa, olen myös ihan hirveän ylpeä jokaisesta aikaansaannoksestani :)
Tällä hetkellä on työn alla bolero Novitan Teddy-langasta ja melkein jo puikoilla pitkät palmikkosormikkaat tummanharmaasta Seiskaveikasta. Palmikkoneule taitaa olla mulle se tämän hetken juttu. Saa nähdä mitä jouluun mennessä syntyy!
Heissan kaikille, Olen Tui ja neulontaholisti. :D
Mamma opetti minut neulomaan kun olin pieni, en edes muista minkä ikäinen mahdoin olla. Mamma on neulonut aina, samoin äiti joten neulominen on aina ollut luonnollinen osa elämää. Itsestäänselvyys, silleen hyvällä tavalla. Välissä on ollut pitkiä aikoja kun en ole neulonut, lähinnä johtuen käsiongelmista, mutta olen aina palannut rakkaan harrastuksen pariin. Voisin sanoa että jollain tapaa neulomisesta on tullut elinehto, se pitää minut käynnissä. Sairastan vaikeaa masennusta ja neulominen on ollut iso osa terapiaa ja kuntoutumista. Se on tuonut uusia kontakteja, uusia ihmisiä ja mikä parasta, onnistumisen kokemuksia.
Asun Turussa vaimoni, koiran ja kolmen kissan kanssa. Perheemme nuori kolli on erikoistunut kiikuttamaan esillä olevia lankakeriä pitkin huushollia, se tapahtuu niin nopeasti ettei ehdi edes tajuta mitä Kapteeni tekee kun se jo vilistää kerä suussa jonnekin. Ja tietysti aina mahdollisimman monen tuolin tai pöydän jalan ympäri. Luonnollisesti. Pirk, meidän vuotias koirapoika, taas tykkää nuuhkia miun neuleita ja tulla syliin puoliksi notkumaan kun neulon. Hassu lapsi. Olen tartuttanut neulomisvimman myös vaimooni Laikaan. Hullunlailla täällä siis neulotaan.
Viimeisen vuoden aikana neulominen on karannut vähän käsistä. Lankaa on kaapissa melkein 18kg ja lisää kantaisin koko ajan jos vaan olisi rahaa. Tosin tänä vuonna olen jo neulonutkin kohta 7kg joten kyllä minä sitä myös kulutan. Tykkään erityisesti neuloa sukkia ja pitsihuiveja, niitä ei voi koskaan olla liikaa! Olen löytänyt netin ja blogiyhteisön ja englanninkieliset neulelehdet ja -kirjat. Eli ideaähky on jatkuva ja puikoilla on aina useampi työ kerrallaan, ihan siltä varalta että jos vaikka kyllästyy toiseen niin voi sitten jatkaa toista. Sillä seurauksella että jotkut työt valmistuu tosi hitaasti koska niitä tehdään kerros, kaksi illassa. :D
Miulla on oma neuloblogi, Tuin Kutomo, josta voi myös lukea hulluista ja vähemmän hulluista projekteistani. Uusin ihastuksen kohde on kirjoneule, tosin vasta aloittelen mutta haaveissa on tehdä jokin ihana kirjoneulepusero itselleni jonain päivänä. Tavoitteet pitää asettaa korkealle! Harjoittelen nyt kuitenkin alkuun lapasilla, ne on sopivan pieniä projekteja että langanjuoksuja on helpompi hallita.
Mitähän muuta. Olen mielelläni avuksi jos tarvitsee apua esim. bloggerin käytössä, oma blogi kun on täällä kanssa niin jotenkin osaan auttaa. Ja jos ei muuta niin kiikutan tänne ihania ohjeita ja vinkkejä kivoista tarjouksista jne.
No niin, mä olen jäänyt kiinni tuohon lukihärööni ;-D
Mutta minusta.
Minä olen harrastanut käsitöitä ja askartelua koko pienen ikäni, niin kauan kuin voin muistaa, on kaikenlainen pieni näprääminen ollut minulle tosi tärkeää.
Neulominen on minun rakkain harrastus. Opin neulomaan kahdeksan vuotiaana, kun äiti opetti, samalla kun teki pikkuveljelle neuletta, ja minä touhusin langan ja puikkojen kanssa vieressä, mutten tietenkään saanut mitään aikaan.
Muuten olen käsityötaitoni oppinut (lankatekniikoissa) hyvin pitkälti isäni äidiltä, mutta äidin äiti oli myös eläessään suuri vaikutteiden antaja. Monet käsityölliset taidot olenkin joko oppinut isoäideiltäni tai sitten itse opetellut. Sillä vaikka olen käsitöitä opiskellut läpi peruskoulun, ja myös yliopistossa, olen ollut monista jutuista niin innostunut, että olen ne opetellut, ennen kuin ne on varsinaisissa opinnoissa tulleet vastaan.
Käsitöissä, kuten muussakin elämässä, olen hivenen kärsimätön ja kärsin myös itsetunnon puutteesta, enkä aina jaksa uskoa omiin taitoihin. Siksi sekä isotöiset että monimutkaiset ja vaikeilta vaikuttavat jutut jäävät usein väliin. Vaikka olen neulonut kahdeksan vuotiaasta (siis 18-vuotta), vasta tänä kesänä uskaltauduin opettelemaan pitsineuleiden salat, eikä se olekaan ollenkaan vaikeaa.
Neuletöissä toteutan yleensä omia ideoitani, enkä kovin usein käytä valmiita ohjeita sellaisenaan. Joskus tietysti käytän myös valmiita ohjeita, jos eteen sattuu jokin aivan mahtava, tai jos opettelen uutta asiaa (esimerkiksi tuo pitsineule, sillä tekniikalla en ole vielä tehnyt yhtään omaa kuviota). Muiden kuvioita olen kyllä soveltanut omiin töihin.
Neulonnan lisäksi harrastan kyllä kaikkea muutakin käsityötä, virkkausta, koukkuamista, ompelua kirjontaa, huovutusta, you name it. Pirtanauhaakin osaan tehdä, kiitos OKL:n käsityötieteen opintojen. Tällä hetkellä opeteltavien listalla on haarukkapitsi ja kinnasneulatekniikka.
Muuta minusta. Olen siis 26-vuotias melkein valmis luokanopettaja, joka on erikoistunut käsityönopetukseen. Graduanikin teen käsityötieteen piiriin. Käsityö on siis läsnä minun elämässäni monella osa-alueella, vapaa-ajalla, sekä yksin, että kavereiden ja sukulaisnaisten kanssa puuhatessa, ja työssä sekä opiskelussa. Olen siis todellakin käsityönarkkari. Tästä voin oikeastaan syyttää geenejäni, sillä paitsi isoäidit, on myös toinen isoisäni ollut kova käsityöihminen, ja kuulemma myös vanhempieni isovanhemmat ovat tällä saralla kunnostautuneet.
Olen pienestä pitäen tykännyt tehdä kaikkea käsilläni ja väkertää pieniä yksityiskohtia. Peruskoulun tekstiilityön tunnit muistan mukavina, mutta en meinannut koskaan saada mitään valmiiksi, koska sain jatkuvasti uusia ideoita ja muutin työtäni. Tein huolellista työtä ja numeroni olivat usein yhdeksän ja kymmenen välistä.
Lukion jälkeen löysin unelmieni miehen ja käsityöprojektit väistyivät. Viimeisien vuosien aikana en ehtinyt paljon ommella, kunnes päätin tehdä juhlamekon ystäväni häihin kesällä 2004. Kirosin moneen kertaan äitini vanhan ompelukoneen, kunnes sain syntymäpäivälahjaksi oman koneen (Janome 415). Siitä innostus taas lähti ja kunnon vauhtiin pääsin kesällä 2006, kun odotin esikoistamme Iiroa (s. 171106). Pojalla on villasukkia ja pipoja vaikka koko päiväkodin tarpeiksi. Puikkojen heiluttamisen lisäksi pidän virkkauksesta ja ompelusta. Haaveenani on saada joskus kutoa iso, ihana matto.
Tällä hetkellä keskeneräisiä töitä ovat oma piponi oranssista Aino-langasta sekä pojan raidallinen villahaalari. Sain juuri valmiiksi ensimmäiset villavaippapöksyni (Iirolla kestovaipat) ja toiset ovat suunnitteilla. Joululahjaideoitakin on pilvin pimein, mutta ei tarpeeksi aikaa toteuttaa niitä. Päivisin istun koulun penkillä ja illat riehun sekä pienen että isomman mieheni kanssa.
Ai niin, olen 25-vuotias ja asumme Helsingissä, olemme mieheni kanssa alunperin kotoisin Pietarsaaresta.
SatuK
Lopuksi kuva Iirosta kolmikuisena. Päässä tekemäni pipo. 